maanantai 13. lokakuuta 2008

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Lisää suomenruotsalaista valitusta taiteilija-avioliitosta ja alkoholismista. Koko ajan Henrik Tikkasta (ja miksei myös Kihlmania, johon Märta myös viittaa) lukiessa on sellainen olo, että vaikka kirjoittaja yrittää ottaa huomioon myös "toisen puolen" ja kirjoittaa itsetään "kaunistelematta", jää kertomus silti pakostakin yksipuoliseksi.

Märtä Tikkanen on sitten se toinen puoli. Tavallaan positio on paljon rehellisempi: Märtä ei edes yritä ottaa huomioon Henrikin selittelyjä ja syitä, vaan mainitsee ne korkeintaan pilkatakseen ne kappaleiksi.

Märtä poimii Henrikin oman alkoholismikuvauksen arvostelusta pienen pätkän, jossa sitä kuvataan tyyliin monipuoliseksi ja moniulotteisesti kattavaksi alkoholismikuvaukseksi, ja huomauttaa että hajut unohtuivat. Ja esittelee huomattavan patteriston alkoholistikodin hajuja.

Jälleen sama kuin Kihlmanilla: koen alkoholismiin liittyviä häpeäntunteita niin vahvana, että kirjan lukeminen on jopa vaikeaa. Vaikka alkoholismista ei edelleenkään ole tietoakaan. Mutta tiedän kyllä miksi.

Tyylillisesti kirja on oikeastaan vähän outo. Kyseessä lienee runokokoelma, mutta oikeastaan varsinaisia runon keinoja käytetään aika vähän. Muutaman toiston ja rivinvaihdon poistamalla oikeastaan lähes kaikki olennainen olisi ehkä välittynyt myös suorasanaisessa, toteavassa muodossa.

Toisaalta, rakenne on kyllä runomaisen rikkonainen ja paloittainen, joten ei se ilman "runon keinoja" olisi yhtään vähemmän runomainen.

Joka tapauksessa, rankka. En tiedä, että onko kirjallisesti miten mestarillinen, mutta tuntuu tällaisen näin raa'an kirjan kanssa lähes epäolennaiselta.

Ei kommentteja: